Lihavuuden lääkehoito on ollut yksi elämäni parhaimpia päätöksiä. Lääkkeet ovat rauhoittaneet päänsisäistä ruokahälyä, vähentäneet syömiseen liittyvää syyllisyyttä ja normalisoineet mielitekoja niin, että on ollut helpompi tarkastella omia elämäntapoja järkevämpään suuntaan.
Asiakkaidemme kokemuksia Painoklinikalta

Yksi elämäni parhaimpia päätöksiä

Lääkehoidon tueksi järkeviä elämäntapamuutoksia
Lääkärini on lämmin, empaattinen ja huumorintajuinen ja tarjoaa lääkehoidon tueksi järkeviä elämäntapamuutoksia ja muistuttaa rauhallisesta etenemisestä. Hän luo myös uskoa silloin, kun oma on kadoksissa. Lämmin suositus!

Ryhmä on huippu! ❤️
Ensimmäistä kertaa tuntuu, ettei tarvitse hävetä omaa painoa tai tilannetta. Ja silti kuitenkin työstetään terveempiä elintapoja. Kukin omalla taipaleellaan, mutta toinen toistamme tuuppien 😊

Ryhmä ja keskustelut on parasta!
Tuo Firstbeat-mittaus on minusta todella hyvä, koska se antaa tietoa palautumisesta! Tunnen, että jotain uutta kohti menen vaikka pienin askelin, mutta mikä tärkeintä, itseä kuunnellen. 🩵

Tästä on hyvä jatkaa!
Kiitos tästä yhteisestä puolesta vuodesta, jonka olette kanssani kulkenut. Hyväksyvässä ja kannustavassa ilmapiirissä on kevyt tehdä muutosmatkaa. Ateriarytmi on muokkautunut arkeen sopivaksi, liikuntaa on saanut lisättyä jopa työreissupäiviin ja yöuni lisääntynyt. Painoakin siinä sivussa tippunut jo n. 10kg. Tästä on hyvä jatkaa!

Onneksi löysin Painoklinikan
Onneksi löysin Painoklinikan ja Emilian, kun etsin apua painonpudotukseen. Heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien olen kokenut, että olen alan huippuammattilaisten käsissä. Emilia on lämmin, keskusteleva, idearikas ja kannustava. Emilian tuella olen saavuttanut kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin.

Yllätyin positiivisesti!
No heippa, kävin pitkästä aikaa vaa’alla tänä aamuna ja yllätyin positiivisesti 16.5 kg lähtenyt nyt . Hitaasti mutta toivottavasti varmasti kuitenkin.🤩

Numeroa pienemmät, kiitos!
On tässä kehossa jotain tapahtunut. Viime viikolla ostin farkut, joita olin kokeillut viime lokakuussa eikä mahtunut edes se koko silloin kiinni mitä kokeilin. Ja nyt sitten nappasin ne samankokoiset sovituskoppiin mukaan niin olikin liian isot 🤭 piti huikata myyjää tuomaan numeroa pienemmät 😅

Tuntuu ihan uskomattomalta
Tuntuu ihan uskomattomalta, että alkuun tuntui 15 minuutin sauvakävelykin olevan liikaa ja nyt menee ihan tuo 45 min!!💪Muutenkin on ollut ihan eri tavalla energiaa. Olen jaksanut laittaa ruokaa ja muutkin kotihommat hoituu eri fiiliksellä.
Yhteystiedot
Suomen Painoklinikka Oy
Y-tunnus: 3165173-8
info@painoklinikka.fi
Verkkolaskuosoite 003731651738
Operaattori Apix Messaging Oy (003723327487)
Sähköpostilla lähetettävät laskut osoitteella 003731651738@procountor.apix.fi
Painonhallinnan työkaluja
Tilaa uutiskirjeemme! Saat ajankohtaista tietoa painonhallinnasta.
Tilaamalla uutiskirjeemme, hyväksyt tietojesi käytön tietoturvapolitiikkamme mukaisesti.