Skip to main content

On yleinen kokemus että ilman herkkuja pystytään olemaan mutta jos vähän ottaa niin määrät lähtevät heti käsistä. Ja sitä ihmetellään – syyllisen löytyessä yleensä ”makeanhimoisuudesta”, sokeriaddiktiosta tai sen sellaisesta. Ja kyllähän se kokemus juuri addiktionkaltaiselta tuntuu, mutta kyseessä ei lopulta ole ruokien ominaisuus vaan ihmisen oppimat käyttäytymismallit – ja niihin voi vaikuttaa. Eli makeanhimoisesta voit kyllä oppia pois ei-makeanhimoiseksi.

Terveelliset herkut

Miksi syöminen lähtee käsistä?

Tämän kokemuksen takaa voi löytyä monenlaisia asioita (joista myöhemmin lisää). Mutta sieltä käytännössä aina löytyy ”kielletyt hedelmät” ja niiden himo eli herkku on omassa mielessä tehty joksikin mitä pitäisi välttää eikä sitä osata syödä kohtuudella. Ja niinhän se on ruuassa – kuten monessa muussakin asiassa – että tuo kieltäytyvä ajatus patoaa kiellettyyn ruokaan kohdistuvia mielitekoja.

Kun päähän on joskus muodostunut ajatus, että jotakin herkkua ei pitäisi syödä niin seurauksena tutkimustilanteissa on aika säännönmukaisesti noin 2-3 -kertaistunut herkkujen syöminen. Tämä kuvastaa mieliteon kasvua kielteisen ajatuksen seurauksena ja on alku sille ajatukselle ”ettei suklaapatukasta tule kuin vihaiseksi, levy sen olla pitää!

Kun sitten henkilö, joka koettaa olla ilman herkkuja ajattelee kuitenkin joskus ”sallivansa” itselleen vaikkapa suklaakonvehdin niin eihän se yksi konvehti mihinkään riitä. Sopiva vertaus padotuille mieliteoille olisi esimerkiksi oikea pato. Silloin kun herkkuja ei syödä pato on ”ehjä”, mutta kun se ensimmäinen konvehti (tai jokin muu) otetaan niin se pato ”murtuu” ja kaikki padottu mieliteko (kuten vesikin) tulee läpi. Ja sitten niitä herkkuja meneekin melkein kaikki mitä kotoa löytyy.

Eli ydinongelma on takana oleva kielletty ajatus. Ja se ei karkkilakkoyrityksillä kuin vain voimistu entisestään. Ratkaisu on opetella syömään niitä sallivasti ja kohtuudella. Karkkilakko voi toimia aikansa, mutta useimmilla se repeää ennemmin tai myöhemmin.

Miten kokemus väistyy?

Yleensä kun sitä kohtuutta sitten aletaan opettelemaan, niin syöminen lähtee edelleen käsistä – sitä pelästytään, usko kohtuuden mahdollisuuteen itsellä luhistuu ja toiminta palaa vanhaan välttämiseen. Tässä pitää erotella kaksi ilmiötä:

Uuden oppimiselle kannattaa antaa aikaa

Hyvistäkin lähtökohdista kohtuuden opettelun alkuvaiheessa syöminen lähtee alussa käsistä. On utopiaa ajatella, että historian taakka voitaisi karistaa vain yhtäkkiä antamallakin luvan syödä.

Kyllä se kieltäymyksen voima siellä takaraivossa luuraa ja ajaa mielitekoja aikansa. Mutta kun sallivuudelle annetaan tilaa niin kyllä se sieltä aika nopeasti kuitenkin löytyy.

Herkuista yritetään päästä irti huonossa ajankohdassa

Paljon yleisempi tilanne on kuitenkin se, että sallivuutta opetellaan silloin kuin moni muu mielitekoja ajava asia on yhä pielessä. Jos ateriarytmit ovat pielessä, yritetään sinnitellä vähäisellä syömisellä, stressitasot on huikeat tai tunteet ohjaavat syömistä, niin ei sallivuus mitään muuta. Se todennäköisesti johtaa vain lisääntyneeseen herkkujen syömiseen.

Ja ydinasia onkin hoitaa nämä muut asiat ensin kuntoon ja samanaikaisesti opetella herkkujen sallivuutta. Tai jos oikein pelottaa herkkukohtaukset niin aletaan opettelemaan sallivuutta vasta sitten kun on alkaa olemaan kutina, että nyt muut elintavat ovat kunnossa.

Siinä voi vierähtää toki vuosi, mutta minkäs teet kun asiat voivat olla hankalia ja ei näissä mitään suoraviivaisia onnistumistarinoita juurikaan nähdä – kuntoon nuo asiat on hoidettava joka tapauksessa ja silloin se sallivuus alkaa toimimaan. Tosin tässä vaiheessa se karkkilakkokin toimisi jo paljon paremmin kuin ennen, mutta ehdotan silti sallivuuden opettelua karkkilakon sijaan.

Yksi lisätekijä on myös kohtuuden käsitys, josta olen kirjoittanut aiemmin. Yleinen ongelma on, että sallivuudeksi ajatellaan parin suklaapalan syömistä kerran viikossa. Mutta eihän se mitään sallivuutta useimmille ole vaan jonkinlainen tyydytyksen kokemus tarvitsee useimmille herkkuja enemmän ja useammin.

Muut auttavat tekijät

Eli ei kyse vain herkkuihin suhtautumisesta tietenkään ole. Kyse on myös stressitilasta, tunteista ja muusta syömisestä. Liian vähäinen ja epätasainen syöminen lisää kenen tahansa mielitekoja. Jotkut syövät tunteisiinsa. Ja stressi ohjaa syömistä makeisiin päin.

Nämä ovat kaikki tärkeitä asioita hoitaa kuntoon, jos tunnistaa niiden olevan pielessä – ja ne tosi usein ovat pielessä. Eli herkkukokemuksen kohtuullisuuden tavoittelun työjärjestys voisi olla jotain tällaista:

Mieli vaikuttaa kehoon

Oletko puhki, stressaantunut tai onko mielialaongelmia – paranna tilannetta, hae apua, voimaannu. Stressiin syöminen voi hyvin helposti vaikuttaa siihen, miksi sokeria sisältäviä herkkuja tekee mieli jatkuvasti.

Käytä sopivia annoskokoja

Ethän syö liian vähän? Syö mielellään sen verran kuin haluat mutta enimmäkseen laadukasta ja monipuolista ruokaa. Terveellistä ruokaa saa lähtökohtaisesti syödä suuria määriä, kunhan ruoka on oikeanlaista.

Tasainen ruokarytmi

Opettele syömään tasaisesti, koska se pitää himot kurissa. Silloin et myöskään valitse yhtä helposti vaihtoehtoja, jotka sisältävät nopeaa energiaa.

Lupa herkutella

Anna itsellesi lupa syödä herkkuja. Syöt enimmäkseen kunnon ruokaa, mutta jos herkkuja tekee mieli niin saat syödä niitä hyvällä omallatunnolla. Salliva syöminen ei silti tarkoita, että kaikki nenän alle tuleva on syötävä.

Ei ole suuri yllätys, että marssijärjestys on aika samanlainen kuin painonhallinnassa ylipäätään. Kohtuus noin ylipäätään vaatii tiettyjä asioita.

Varaa aika asiantuntijalle